Vetoomus henkilömiina- sekä rypälease kieltosopimusten puolesta

Käännös 6.6.2025 julkistetusta kansainvälisestä vetoomuksesta

Henkilömiinojen ja rypälepommien kansainväliset kieltosopimukset ovat eräät merkittävimmistä kylmän sodan jälkeisen aikakauden humanitaarisista saavutuksista, joilla on onnistuttu pelastamaan kymmeniä tuhansia ihmishenkiä. Näiden aseiden uhrit ovat pääsääntöisesti siviilejä, heidän perheitään ja yhteisöjään. Vuonna 1997 aikaansaadun henkilömiinojen kieltosopimuksen sekä vuonna 2008 aikaansaadun rypälease kieltosopimuksen tarkoitus on ollut lopettaa näistä aseista aiheutuva siviilien kärsimys. Nyt nämä sopimukset ovat uhattuna huolimatta siitä, että niiden avulla on pystytty vahvistamaan niin ihmisten omaa kuin kansainvälistä turvallisuutta.

Viisi Itämeren valtiota: Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja Puola ovat aloittaneet valmistelun sopimuksista irtautumiseksi, mikä voisi johtaa siihen, että myös muita sopimuksen osapuolia seuraa perässä. Mikäli nämä siviilien suojelemiseksi sodan aikana tehdyt sopimukset purkautuu, herää kysymys mistä muista sodan säännöistä oltaisiin valmiita luopumaan seuraavaksi? Sallittaisiinko kemiallisten ja biologisten aseiden käyttö? Entä Geneven sopimuksen kieltämä sotavankien kidutus?

Me allekirjoittaneet vetoamme näiden ihmishenkiä suojelevien sopimusten osapuoli -valtioihin, sekä vastuussa oleviin poliittisiin päättäjiin ryhtymään kiireellisiin toimiin humanitaarisen oikeuden alasajon pysäyttämiseksi. Kehotamme sopimuksista irtautumista harkitsevia valtioita harkitsemaan uudelleen, ja perumaan aikeensa.

Henkilömiinojen sekä rypäleasekielto sopimuksilla on olemassa kiistattomat perusteet: henkilömiinojen, rypäleaseiden sekä sodassa räjähtämättömien panosten uhreista yli 80% on siviilejä, eikä näiden aseiden rajallinen sotilaallinen hyöty riitä korvaamaan niiden käytöstä aiheutuvaa mittavaa humanitääristä kärsimystä, joka jatkuu pitkään konfliktin päättymisen jälkeen.

Jopa satoja pienempiä räjähteitä kantavat rypälepommit on suunniteltu leviämään vaikutukseltaan laajalle alueelle. Nämä on kielletty siksi, että ne toimivat umpimähkäisesti valikoimatta uhrejaan. Rypälepommit ovat toiminnaltaan epäluotettavia, minkä vuoksi 10%–40% niiden levittämistä räjähteistä eivät laukea, tulee “suutareita” ja tekevät liikkumisesta alueella hengenvaarallista vuosikymmeniksi eteenpäin. Henkilömiinat kiellettiin, koska ne eivät kykene erottamaan siviilejä sotilaista, niiden kyky hidastaa hyökkääjän etenemistä on ollut toisen maailmansodan jälkeen todistetusti vähäistä tai olematonta, eikä niitä ole useinkaan saatu raivattua konfliktien päätyttyä, ja siten aiheuttaen valtavan ongelman siviiliuhrien ja käyttökelvottoman maaperän muodossa myös konfliktin jälkeen. Ei ole ollut ilmaantunut mitään uutta vakuuttavaa sotilaallisesti perusteltua syytä niiden palauttamiseksi.

Henkilömiinoja ja rypälepommeja käyttäneet asevoimien komentajat, kyseisiä räjähteitä paikantavat ja purkavat raivausasiantuntijat, uhreja auttavat ensihoitajat ja humanitaariset työntekijät sekä kieltosopimusten valvojat ovat pitkään esittäneet painavia todisteita siitä, että näiden aseiden inhimillinen hinta on aivan liian korkea niiden sotilaalliseen hyötyyn nähden. Asiantuntijoiden näkemys antaa vakuuttavan perustelun 165 maan allekirjoittaman henkilömiinojen kieltosopimuksen sekä 111 maan allekirjoittaman rypälepommien kieltosopimuksen laajalle kansainvälisesti tuelle. Kyseisiin asekieltosopimuksiin liittyneiden maiden asevoimat ovat kyenneet korvaamaan nämä umpimähkäisesti toimivat aseet vaihtoehtoisilla asejärjestelmillä ja taistelutavoilla.

EI ole mitään uutta , todistettavaa sellaista tietoa, joka puoltaisi näiden kieltopäätöksien kumoamista. Siviileihin kohdistuva riski on yhtä korkea kuin aiemminkin. Nämä aseet eivät ole itsessää muuttuneet, mutta ymmärryksemme niiden aiheuttamista pitkäaikaisista haitoista, mahdollisista vaihtoehdoista sekä kansainvälinen yksimielisyys niiden sopimattomuudesta ovat lisääntyneet. Aseiden kehittyminen osana nykyaikaista sodankäyntiä on pikemminkin vähentänyt entisestään näiden aseiden hyödyllisyyttä sitten kieltosopimusten syntymisen.

Erityisen huolestuttavaa on, että tietyt valtiot perustelevat irtautumista tai näiden irtautumisten kritisoimatta jättämistä yelisellä turvallisuusympäristön heikentymisellä Koillis-Euroopassa. Nämä sopimukset ovat kansainvälisen humanitaarisen oikeuden työkaluja, jotka on tarkoitettu sovellettaviksi juurikin sodan aikana — tilanteissa, joissa siviilit ovat suurimmassa vaarassa. Luopuminen sopimuksista tässä hetkessä heikentää niiden toimivuutta tilanteissa, joita varten ne on tarkoitettu alun perin. Päätökset voi saada muita valtioita seuraamaan huonoa esimerkkiä heikentäen samalla näiden kahden asekieltosopimuksen siviiliväestölle tarjoamaa suojaa globaalisti. Lisäksi se tuhoaisi sukupolvien ajan kehitettyjä humanitaarisen oikeuden perusrakenteita, joiden tarkoitus on rajoittaa sodan julmuuksia. Mikäli annamme siviilejä sodan aikana suojaavien sääntöjen rapautua entisestään, päädymme kohti tilannetta jossa sodissa ei ole enää olisi sääntöjä.

Näiden sopimusten myönteinen vaikutus ihmisten turvallisuuteen on kiistaton. Kyseisten aseiden käytöstä luopuminen (ml. sopimusten ulkopuoliset valtiot), yhteisesti tehtyjen raivaustoimien sekä paikallisyhteisöille tarjotun riskienhallintakoulutusten myötä siviiliuhrien määrä on laskenut merkittävästi. Tuhansia neliökilometrejä saastunutta ja kulkukelvotonta maata on raivattu ja otettu uudelleen käyttöön, jotta ihmiset voivat kulkea asuinalueillaan ja viljellä maata ilman pelkoa. Yli 55 miljoonaa varastoitua henkilömiinaa sekä 1,4 miljoonaa rypäleasetta, joiden sisällä 179 miljoonaa yksittäisräjähdettä/ tytärammusta, on tuhottu.

Edistys ei ole kuitenkaan itsestäänselvää. Monissa maissa raivaustoimet ovat jo hidastuneet kansainvälisen avun rahoituksen vähentymisen vuoksi. Näiden aseiden käyttö minkä tahansa valtion toimesta tuhoaisi vuosikymmenien työn, ja lisäisi tulevia raivaustarvetta. Se aiheuttaisi uuden siviiliuhrien aallon, ja kasvattaisi konfliktialueiden turvattomuutta sukupolvien ajaksi.

Meillä ei ole varaa toistaa aiempia virheitä. Todisteet ovat selkeitä. Inhimillinen kärsimys on todellista. Nämä sopimukset toimivat. Niiden ylläpitäminen ei ole vain oikeudellinen ja moraalinen velvollisuus – se on strateginen välttämättömyys kaikille, jotka haluavat vähentää sodan aiheuttamaa kärsimystä.

Vetoamme kaikkiin valtioihin että nämä pitävät kiinni sitoumuksistaan, kehottaimme irtautuvia valtioita harkitsemaan päätöstään uudelleen ja yhdessä estämään rakentamiemme humanitaaristen käytäntöjen heikentämisen.

  1.  1. Lloyd Axworthy

Entinen ulkoministeri, Kanada

  1. Kjell Magne Bondevik

Entinen pää- ja ulkoministeri, Norja

  1. Helen Clark

Entinen pääministeri, Uusi-Seelanti (1999-2008) ja YK:n kehitysohjelman UNDP johtaja (2009-2017)

  1. Carla Del Ponte

Entisen Jugoslavian kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICTY) pääsyyttäjä ja Ruandan (ICTR) kansainvälisen sotarikostuomioistuimien syyttäjä

  1. Flavio Del Ponte

Entinen sotakirurgi, Kansainvälisen Punainen Risti

  1. Giles Duley

Toimitusjohtaja, Legacy of War Foundation ja ensimmäinen YK:n Globaali Vammaisten Edustaja Konflikteissa ja Rauhanrakentamisessa

  1. Jan Egeland

Entinen YK:n humanitaaristen asioiden apulaispääsihteeri ja Norjan pakolaisneuvoston pääsitheeri

  1. Bjørn Tore Godal

Entinen ulko- ja puolustusministeri, Norja

  1. Thorbjørn Jagland

Entinen pää- ja ulkoministeri, Norja ja Euroopan neuvoston entinen pääsihteeri

  1. Channapha Khamvongsa

Perustaja, Legacies of War

  1. Bernard Kouchner

Entinen ulkoministeri, Ranska, Lääkärit Ilman rajoja -järjestön perustaja

  1. Patrick Leahy

Yhdysvaltojen senaatori, Vermont (1975-2023) ja alullepanija Yhdysvaltojen miinavietikiellossa ja Leahy War Victims rahastossa

  1. Robert Mood

Kenraaliluutnantti (evp), Norja ja entinen YK ja NATO -sotilasjohtaja

  1. David Pratt

Entinen puolustuministeri, Kanada

  1. Helena Ranta

Helsingin yliopisto, entinen sotarikostutkija Bosnia-Hertsegovina ja Kosovo

  1. Elisabeth Rehn

Entinen puolustusministeri, Suomi ja YK:n erityislähettiläs

  1. Bruno Stagno-Ugarte

Entinen ulkoministeri, Costa Rica ja Chief Advocacy Officer, Human Rights Watch

  1. Erkki Tuomioja

Entinen ulkoministeri, Suomi

  1. Phil Twyford

Entinen aseistariisuntaministeri, Uusi-Seelanti

  1. Knut Vollebæk

Entinen ullkoministeri, Norja

  1. Jody Williams

Rauhan Nobel-bvoittaja ja Nobel Women’s Initiative ensimmäinen puheenjohtaja

Alkuperäinen uutinen
Alkuperäinen englanninkielinen teksti