Ottawan sopimuksen mukaan henkilömiina on miina, joka on suunniteltu räjähtämään henkilön läsnäolosta, läheisyydestä tai kosketuksesta ja joka tekee taistelukyvyttömäksi, haavoittaa tai tappaa yhden tai useampia henkilöitä.
Henkilömiinat kätketään yleensä lähelle maanpintaa tai niitä levitetään maastoon esimerkiksi ilmasta. Ne laukeavat, kun niiden päälle astutaan tai kun niiden lähellä liikkuu eläin tai ihminen.
Henkilömiinat tappavat ja haavoittavat joko räjähdyksen välittömän paineen vaikutuksella tai tuottamalla sirpaleita. Operationaalista hyötyä saadaan varsinkin silloin, kun miinan laukeaminen haavoittaa, muttei tapa uhria. Haavoittuneen ensiapu ja siirtäminen turvaan voi sitoa koko yksikön miesvoiman (ns miinakauhu).
Henkilömiinojen käyttö on kiistanalaista siksi, etteivät ne räjähtäessän tee eroa sotilaiden ja siviilien välillä, vaikka sodan oikeussäännöt (humanitaarinen oikeus) sitä edellyttää. Henkilömiina on myös tyypillinen ns. epäinhimillinen ase, joita on pyritty kieltämään koska ne tuottavat tarpeetonta kärsimystä uhrilleen (samalla tavoin kuin vaikkapa napalm tai ensimmäisinä kielletyt uhrin kehossa räjähtävät dum-dum- luodit (1899).
Miinat saattavat väijyä uhreja vielä vuosia konfliktin päättymisen jälkeenkin. Ne aiheuttavat vahinkoa siviileille, eläimille ja taloudelle muun muassa tehden peltojen ja metsien käytön miinojen saastuttamalla alueella mahdottomaksi. Suuri osa miinojen uhreista ei kuole vaan vammautuu menettäen jalan, raajan, käden tai näkönsä - siis työ- ja toimintakykynsä. Heistä muodostuu sosiaalisesti syrjitty kansantalouden taakka. Sotavammaisista huolehtiminen säilyttää sodan muiston ja sen kustannukset vähintään kahdelle seuraavalle sukupolvelle.
Lähteet:
YK:n Aseriisuntapolitiikan toimisto UNODA: https://disarmament.unoda.org/anti-personnel-landmines-convention/
ICBL-Landmine monitor 2024
Punainen risti
Miinoja on olemassa useita erilaisia ja niiden toimintamekanismit ja kohteet vaihtelevat. Miinoja ovat:
Henkilö- eli jalkaväkimiinat: Nämä miinat on suunniteltu vahingoittamaan tai tappamaan ihmisiä. Ne voivat olla esimerkiksi polkumiinoja, jotka räjähtävät kun joku astuu niiden päälle, tai lankamiinoja, jotka laukeavat niihin kiinnitetyn langan kiristyessä. Miinoissa voi olla erilaisia sensoreita uhrin valikoimiseksi ja mekanismi, joka aktivoi ne myöhemmin tai deaktivoi/ räjäyttää ne tietyn ajan kuluttua. Miina voidaan naamioida mukailemaan sijoitusmaastoa tai sen muotoilu voi houkutella tietämättömiä uhreja. Suomessa pioneeriaselaji käytti vuoteen 1943 saakka näistä räjähteistä erottelematta nimityksiä ansa ja miina.
Suomi nimesi omalaatuisella tavalla Ottawan sopimukseen liittyessään 2011 henkilömiinat “jalkaväkimiinoiksi” (“infanterimina”), vaikkei jälkaväki-termiä käytetä englanninkielisessä sopimuksessa (“anti-personnel mine”). Ruotsin sopimustekstissä “truppmina” esiintyy henkilömiinan selittävänä täydennyksenä. Muilla kielillä sopimus koskee henkilömiinoja.
Panssarimiinat: Nämä miinat on suunniteltu tuhoamaan tai vahingoittamaan ajoneuvoja, erityisesti panssaroituja ajoneuvoja. Ne räjähtävät vasta ajoneuvon painon vaikutuksesta.
Merimiinat: Nämä miinat on suunniteltu käytettäväksi vesistöissä ja ne räjähtävät, kun laiva tai sukellusvene herättää niiden sensorit.
Tähysmiinat: Nämä miinat on suunniteltu miinoitusta etäämmältä valvovan henkilön räjäytettäviksi.
Miinoja käytetään sotatilanteessa mutta myös ennen vihamielisyyksien puhkeamista sekä puolustuksellisiin että hyökkäyksellisiin tarkoituksiin. Puolustuksellisesti miinat asetetaan usein rajaseuduille estämään liikkumista, ohjaamaan henkilöiden ja joukkojen liikettä haluttuun suuntaan, suojaamaan taktisia/strategisia kohteita ja hidastamaan ajatellun vihollisen liikkeitä.
Puolustusministeri Häkkänen on sanonut, että “ Jalkaväkimiinoja käytettäisiin vain tilanteessa, jossa vihamielinen valtio uhkaisi Suomea, ja silloinkin vastuullisella tavalla.” (IS 14.12.2024)
Hyökkäyksellisesti miinoja voidaan käyttää vastustajan liikkeiden häiritsemiseen, yllättävien hyökkäysten toteuttamiseen ja kaaoksen luomiseen vastapuolen joukkojen keskuudessa.
Miinoja voidaan myös pudottaa lentokoneista tai ampua tykistöllä maastoon. Avoimessa konfliktissa niillä voidaan tuhota infrastruktuuria, vahingoittaa sitä tai tehdä sen käyttö mahdottomaksi. Miina-aseella voidaan terrorisoida siviilejä johon miinakauhu tehoaa parhaiten. Asettamalla miinoja siviiliväestöä estetään liikkumasta tietyillä alueilla muun muassa palaamasta koteihinsa, viljelymailleen, vesilähteille, teille, kouluihin ja hakeutumasta sairaalaan.
Lähde: unmas.org
Ottawan sopimus,"Ottawa Mine Ban Treaty", on kansainvälinen sopimus, joka kieltää henkilömiinojen käytön, kehityksen, valmistuksen ja hankinnan, niiden varastoinnin ja kuljetukset. Se velvoittaa tuhoamaan jo olemassa olevat miinavarastot. Sopimuksen avunantovelvoite koskee miinanraivausta ja miinojen uhrien tukemista toisissa maissa. Sopimus on voimassa myös sodan aikana. Sopimus allekirjoitettiin vuonna 1997 ja se tuli voimaan vuonna 1999.
Sen tavoitteena on vähentää henkilömiinojen aiheuttamia humanitaarisia haittoja ja edistää maailmanlaajuista turvallisuutta. Siksi se suojelee sekä taistelijoita että siviilejä.
Sopimuksen keskeiset kohdat ovat:
- Henkilömiinojen käyttö on kielletty.
- Henkilömiinojen valmistus, myynti ja niiden siirto toisille toimijoille on kielletty.
- Sopimuksen allekirjoittaneiden maiden on tuhottava henkilömiinavarastonsa neljän vuoden kuluessa.
- Miinoitetut alueet on puhdistettava kymmenen vuoden kuluessa.
- Sopimuksen osapuolet sitoutuvat tarjoamaan apua miinojen uhreille
https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/2012/20120013/20120013_2…;
Ottawan sopimuksen on allekirjoittanut suurin osa maailman valtioista, ja se on merkittävästi vähentänyt henkilömiinojen käyttöä ja varastoja maailmanlaajuisesti. Kieltosopimuksen universaaliutta kuvaa, että Geneven sopimuksilla on 196 jäsenvaltiota (lokakuu 2024). YK:n jäsenmaista Ottawan sopimukseen on liittynyt 80 %. Sopimusta noudattavat myös kymmenet globaalin Etelän ei-valtiolliset aseelliset ryhmittymät. Tällä on merkitystä paitsi niiden omalle toiminnalle, myös kansainväliselle kriisinhallintatyölle.
Kaikki puolustusliitto Naton jäsenmaat ovat sopimuksen osapuolia, osittain poislukien USA, samoin EU:n jäsenmaat. Miltei kaikki Natoon liittyneet ns. uudet jäsenmaat liittyivät Ottawan sopimukseen osana Nato-jäsenyysneuvottelujaan (samoin kuin rypäleaseiden kieltosopimukseen ja YK:n asekauppasopimus ATT:een. Rypäleasesopimuksen ulkopuolella ovat Naton jäsenmaista enää Suomi, Viro, Latvia, Puola, Kreikka, Turkki, Romania ja Yhdysvallat).
Sopimuksen ulkopuolella on enää vain 33 maata. Henkilömiinoja valmistettiin sopimuksen alkuvuosina yli 50 maassa, 2000-luvun alussa enää 15:ssä. Nyt henkilömiinoja valmistetaan tiettävästi vain Intiassa, Pakistanissa, Etelä-Koreassa ja Myanmarissa. Suomessa aseteollisuus ei enää valmista henkilömiinoja.
Ottawan sopimus on osa Geneven sopimusten perhettä. Vastaavia tavanomaisia aseita koskevia sopimuksia on laadittu rypäleaseista (https://disarmament.unoda.org/convention-on-cluster-munitions), tavanomaisten aseiden kaupasta (https://disarmament.unoda.org/convarms/att/) ja käsituliaseiden laittoman kaupan estämisestä (https://www.unodc.org/unodc/en/firearms-protocol/the-firearms-protocol.html).
Epäinhimillisiksi katsottuja tavanomaisia aseita koskee ns CCW-sopimus (Convention on Certain Conventional Weapons Which May Be Deemed to Be Excessively Injurious or to Have Indiscriminate Effects)(1980)(“YK:n asesopimus”). Sen tarkoitus on kieltää tai rajoittaa sellaisten asetyyppien käyttöä, joiden katsotaan aiheuttavan tarpeetonta kärsimystä (“unnecessary or unjustifiable suffering to combatants”) tai jotka eivät tee eroa taistelijoiden ja siviilien välillä (“affect civilians indiscriminately”).
Se sisältää raamisopimuksen lisäksi viisi pöytäkirjaa, joista II rajoittaa ja kieltää ansojen ja miinojen käyttöä ja V räjähtämättä jääneitä taisteluvälineitä. Pöytäkirja I koskee sirpaleita, joita ei voida havaita röntgensäteillä, III polttotaisteluaseita ja IV sokeuttavia laseraseita.
Sopimus on jatkuvan YK:n puitteissa tapahtuvan uudistustyön alla ja myös Suomi osallistuu työhön.
Suomi liittyi CCW-sopimukseen 1983: Asetus eräiden tavanomaisten aseiden käytön kielloista tai rajoituksista tehdyn yleissopimuksen ja siihen liittyvien pöytäkirjojen voimaansaattamisesta - FINLEX ®
Lähde: https://disarmament.unoda.org/the-convention-on-certain-conventional-weapons
https://front.un-arm.org/wp-content/uploads/2023/10/CCW-brochure-print.pdf
Lähde: www.icblcmc.org
Suomi liittyi Ottawan sopimukseen vuonna 2011 pääministeri Kataisen hallituksen esityksestä mutta pitkällisen pohdinnan ja keskustelun tuloksena. Päätös liittymisestä sisältyi jo pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen vuonna 2004 eduskunnan käsittelyyn antamaan ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon. Eduskunta hyväksyi liittymisen hyvin selvällä äänten enemmistöllä ja sopimus tuli Suomessa voimaan 2012. Sopimus oli silloin ollut kansainvälisesti voimassa jo 14 vuotta.
EU- ja Nato-maista sen ulkopuolella olivat enää Puola ja Suomi. Miinoista luopumisen aiheuttamat puolustukselliset haitat korvattiin puolustusvoimille laajentamalla puolustusbudjettia. Korvaajiksi hankittiin uudentyyppistä aseistusta. Sotilasprofessori Janne Mäkitalo totesi vuonna 2019 että puolustusvoimat korvasi miinojen tuoman suorituskyvyn jopa ylikin niillä välineillä, joita maanpuolustus sai käyttöönsä miinojen korvaajiksi ja myös hallitus vahvisti itse tämän 2019 vastauksessaan eduskuntakysymykseen.
Puolustusvoimat käynnisti omatoimisesti henkilömiinojen korvaamisen muilla aseilla jo vuonna 2004 täyskiellon vaikutuksista tehtyjen selvitystensä pohjalta. Erilaisten järjestelmien suunnittelu ja testaus toteutettiin jo 2007- 2008, ja 2009 alkaen oli toimeenpantu korvaavia hankintoja, joihin Puolustusvoimat sai vuosille 2009-2016 lisärahoitusta 200 miljoonaa euroa. Lisäksi Puolustusvoimat kohdensi korvaushankkeeseen itse 104 miljoonaa euroa, jolla Suomeen hankittiin raskas raketinheitinjärjestelmä. Asetyyppi oli Suomelle uusi. Korvausprojektin “yhteisvaikutuksena Puolustusvoimien suorituskyky kasvoi kokonaisuutena” (Hallituksen vastaus kirjalliseen kysymykseen KK 102/2019 vp)
Lähteet: https://www.sss.fi/2022/03/sotilasprofessorin-mukaan-jalkavakimiinojen-korvaamisessa-jaatiin-lopulta-voiton-puolelle-miinakauhu-meni-mutta-tilalle-saatiin-monipuolista-korvaavaa-kalustoa-sanoo-janne-makitalo/
www.icblcmc.org
Miinojen valmistaminen on suhteellisen halpaa, samoin niiden kylväminen maastoon tai sijoittaminen muihin kohteisiin. Kiellettyjä miinoja valmistaa länsimaista enää Yhdysvallat. Suomessa käyttöönoton kustannuksia osaltaan lisäisi, ettei asevelvollisia ole koulutettu miinoitukseen 2012 jälkeen. Sulutteita rakennettaessa henkilömiinojen sijainnista on tarkoitus tehdä tarkat kartat. Tämä myös hidastaa miinoitusta, millä on merkitystä kiivastempoisessa taistelutilanteessa.
Rahalla mitaten kalleinta on miinakentän ylläpito ja varsinkin sen raivaus. On arvioitu, että miinan raivaaminen asianmukaisesti maksaa jopa 300 kertaa enemmän kuin miinoituksen teko. Esimerkiksi Natossa on arvioitu, että kahden dollarin hintaisen miinan raivaaminen tuottaa kahden sadan dollarin kustannukset.
Miinojen inhimillinen hinta yhteiskunnalle, uhrille ja hänen läheisilleen on mittaamaton ja hintaa maksetaan vuosikymmeniä. Globaalisti miinojen uhriksi joutuvista 42% on lapsia. Jopa ammattilaisten toteuttamana miinanraivaus vaatii noin jokaista 5000 raivattua miinaa kohden yhden kuolonuhrin sekä kaksi loukkaantunutta.
Lähde: landminefree.org
On annettu kuva, että Ottawan sopimuksesta irtautuminen aiheuttaisi Suomelle korkeintaan lievää mainehaittaa. Ehkä puhdasmaineinen Suomi saisi tässä tilanteessa jopa ymmärtämystä ainakin sotilas- ja maanpuolustuspiireissä?
Todellisuudessa jos Suomi päättäisi irtautua Ottawan miinasopimuksesta, kansainvälinen yhteisö todennäköisesti reagoisi voimakkaasti. Naton, EU:n, YK:n ja Geneven sopimusten järjestelmässä syntyisi voimakasta kuohuntaa.
Suomen Punainen Risti ja Rauhanliitto ovat jo ilmaisseet huolensa siitä, että päätös irtisanoutumisesta olisi kansainvälisesti poikkeuksellinen ja voisi heikentää Suomen mainetta kansainvälisenä toimijana. Tapaus olisi ensimmäinen, jossa valtio tai ryhmä valtioita irrottautuu sodankäyntiä sääntelevästä kansainvälisestä sopimuksesta. Suomi olisi myös ainoa EU-maa, joka sallisi jalkaväkimiinat, mikä voisi johtaa luottamuksen heikkenemiseen Suomea kohtaan ja herättää huolta humanitaarisista seurauksista.
Lähteet:
Yle
Yle
Miinat ovat erityisen haitallisia aseita useista syistä, joita ovat ainakin:
Siviiliuhrit: Miinat eivät räjähtäessään erota sotilaita ja siviilejä toisistaan. Tämä on toinen syys siihen, että ne ovat sopimuksiin kirjatun humanitaarisen oikeuden vastaisia. Miinat voivat jäädä maahan vuosiksi tai jopa vuosikymmeniksi konfliktin päättymisen jälkeen, aiheuttaen vakavia vammoja tai kuoleman siviileille, erityisesti lapsille jotka eivät luontaisesti osaa varoa.
Vuonna 2021 henkilömiinat vaativat 7073 uhria, joista 80 % oli siviilejä, useimmat miespuolisia. Noin puolet siviiliuhreista oli lapsia. Vuonna 2024 uhrimäärä oli noussut yhtä korkeaksi kuin sopimusta laadittaessa. Siviilien suojelemisen vaatimus on Geneven sopimusten perusperiaatteita.
Taloudelliset vaikutukset: Miinoituksilla saastutetut alueet muuttuvat käyttökelvottomiksi, mikä estää maatalouden, infrastruktuurin kehittämisen ja muiden taloudellisten toimintojen harjoittamisen. Miinat surmaavat ja vahingoittavat myös alueella käyskenteleviä eläimiä. Tämä voi johtaa pitkäaikaisiin taloudellisiin menetyksiin ja hidastaa kokonaisten alueiden kehitystä. Vasta kun miinoista on raivattu 99,6% alueen katsotaan olevan turvallinen siviileille.
Humanitaariset vaikutukset: Miinat aiheuttavat tarpeetonta kärsimystä sodankäynnissä. Jo ennen Geneven sopimuksia osapuolet sovelsivat sodankäynnissä taistelijan kunniakäsityksiä ja uskonnollisia normeja, joilla rajoitettiin taistelijoiden mielivaltaa sodassa. Miinojen aiheuttamat vammat ovat usein vakavia ja vaativat pitkäaikaista hoitoa ja kuntoutusta.Tämä kuormittaa hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveydenhuoltoa, talouselämää, vammaispalveluja ja eläkejärjestelmää. Miinat vammauttavat ihmisiä loppuiäksi, heikentävät tai estävät ansion hankinnan ja kuormittavat uhrin perhettä. Vammautunut ei helposti perusta perhettä ja on vaarassa syrjäytyä yhteiskunnasta.
Sotilaalliset rajoitukset: Vaikka miinat voidaan katsoa olevan tehokkaita tietyissä sotilaallisissa tilanteissa, niiden käyttö voi myös rajoittaa omien joukkojen liikkumista ja aiheuttaa vaaratilanteita omille sotilaille. Esimerkiksi Naton Suomelle laatimassa puolustusratkaisussa Suomen avuksi saapuu joukkoja maista, jotka eivät hyväksy henkilömiinojen käyttöä.
Lähde: www.icblcmc.org
Suomen turvallisuustilanne muuttui merkittävästi Venäjän hyökkäyssodan myötä ja maan liityttyä puolustusliitto Natoon. Suomi on myös osapuoli useissa kahden- ja monenvälisissä puolustussopimuksissa. Ainoastaan kahdenvälisessä puolustussuhteessaan Yhdysvaltoihin sopimuskumppani on Ottawan sopimuksen ulkopuolella.
Suomen jäsenyys Ottawan sopimuksessa on kirjattu Yhdysvaltojen kanssa tehtyyn DCA-yhteistyösopimukseen, eikä Suomeen siten voida tuoda henkilömiinoja.
Ottawan sopimukseen sitoutuneille liittolaisillemme ei ole yhdentekevää, että niiden henkilöstö joutuisi toimimaan ja taistelemaan miinoitetussa ympäristössä.
Myös miinojen erityisominaisuuksia nimenomaan taistelutilanteessa on usein käytetty perusteena niiden palauttamiselle. Ottawan sopimus koskee kuitenkin nimenomaan sotatilaa ja liittymisvaiheessa tämä on Suomessakin tiedostettu täysin. Juuri sodankäynnissä humanitaarista oikeutta tarvitaan -ei sen sopimusten purkamista.
Suomen puolustuspolitiikassa suurta roolia näyttelee myös toimiminen osana kansainvälistä yhteisöä kuten Natoa, jota Suomen Ottawan sopimuksesta irtaantuminen epävakauttaisi sisäisesti ja ulkoisesti. Pohjoismaat ovat sitoutuneet puolustamaan toisiaan, ja Suomi valmistautuu otttamaan vastaan sotilaskumppanuusvaltioidemme maajoukkoja.
Suurin pelko on, että Suomen irtisanoutuminen aiheuttaa dominoefektin, ja monet muutkin maat irrottautuisivat sodankäyntiä säätelevistä sopimuksista silloin kun ne katsovat siitä olevan itselleen hetkellistä hyötyä. Tämä puolestaan horjuttaa kansainvälisen yhteisön uskottavuutta ja vakautta ja heikentäisi kaikkien, sotilaiden ja siviilien turvallisuutta globaalitasolla.
Lähde: www.punainenristi.fi
Miinoituksen jättäminen merkitsemättä tai dokumentoimatta katsotaan Geneven sopimuksissa sotarikokseksi. Epäilemättä Suomi pyrkisi käyttämään miinoja muutenkin “vastuullisesti” kuin vaatimalla pioneereja laatimaan kattavan miinakartan alueelta, jonne niitä sijoitetaan käsin tai ilmapudotuksin. Haasteeksi muodostuu kuitenkin nykyaikainen liikkuva ja nopeatempoinen sodankäynti, jossa “rintamalinja” liikkuu edestakaisin ja kylät, kaupungit ja liikennesolmut vaihtavat omistajaa usein ja varoitusmerkit ja huolellisestikin pidetyt sotapäiväkirjat tuhoutuvat (ks Gaza ja Ukraina). Todennäköisesti sulutukset tehtäisiinkin kriittisille alueille jo kriisin kärjistymisen aikana.
Suomen haastavat luonnonolot ja maasto vaikeuttavat miinakentän ylläpitoa. Routiva maa, miinojen alta nouseva kasvillisuus, tulvat, porojen sekä villieläinten liikkuminen tekevät miinakentän ylläpidon kalliiksi. Muuttuvien olosuhteiden vuoksi yksittäisten miinojen sijainti saattaa vaihtua, eikä sotilaiden hallussa olleisiin karttoihin voida enää luottaa vaikka ne julkistettaisiinkin.
Venäjän aloittama hyökkäyssota on kansainvälisen oikeuden ja sopimusten vastainen ja siksi myös laiton. Ukrainan sodassa on kuollut tähän mennessä yli miljoona ihmistä, eikä syyllisestä ole epäselvyyttä - siksi vastustamme Venäjän hallinnon sotatoimia. Myöskään kansainvälistä humanitaarista oikeutta ei kukaan saa loukata rangaistuksetta, ja vaikka Kiina, Venäjä ja esimerkiksi Yhdysvallat (osittain) ovat Ottawan sopimuksen ulkopuolella, vääryyttä ei korjata sillä että Suomikin liittyisi väärintekijöihin ryhtymällä romuttamaan vakiintunutta oikeusjärjestystä.
Kansallisen maapuolustuksen ja yksipuolisen oman edun saamiseksi ei humanitaarista oikeutta voi kyseenalaistaa. Henkilömiinakielto on osa sopimuksia, joilla vahvistetaan konflikteissa siviilien suojaa, mutta myös säästetään sotilaita ja luodaan kestäviä sääntöjä sodankäynnille.
Ei ole hyväksyttävää että kukaan käyttää asetta joka on summittainen ja jonka vaikutukset ovat epäinhimilliset. Ei ole palvelus Suomelle, että murentaisimme humanitaarista oikeutta vetäytymällä Ottawan sopimuksesta eikä teko lisäsuojaa Suomelle. Se ei olisi "palvelus" suomalaissotilaille, siviileille tai Suomeen saapuville liittolaisten sotilaille konfliktissa, ei räjähteiden raivaajille tai humanitaarista apua meille antavalle henkilöstölle sodan jälkeen.
Yhdessä sovittujen sääntöjen rikkojia ja sotarikollisia ei saada kuriin löyhentämällä sääntöjä tai lakkauttamalla sopimuksia, palaamalla "villin lännen" oikeuskäsityksiin. Päinvastoin on entistä vahvemmin rakennettava ja tietoisesti vahvistettava sodankäynnin sääntöjä ja humanitaarista oikeutta.
Henkilömiinoja vastustava globaali kansalaisliike haluaa luoda kansainvälistä painetta ja edellytykset sille, että myös Venäjä saadaan sitoutumaan sodan oikeussääntöihin.
ICBL- International Campaign to Ban landmines (suomeksi: kansainvälinen kampanja henkilömiinojen kieltämiseksi) on saanut Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1997. Kampanja sai tunnustusta erityisesti siitä, että se saattoi pieniä ja keskisuuria valtioita Ottawan sopimuksen piiriin ja sai näin ollen miinojen määrää vähennettyä merkittävästi.
Miinakampanjan kasvot, Jody Williams esitellään Naton verkkosivustolla johon on koottu kertomuksia sotilasliittoa hyödyttäneistä Nobelin rauhanpalkinnon saajista. Ottawan sopimuksen vuosittaisraportti Land Mine Monitor julkistettiin ensimmäisen kerran Naton päämajassa Brysselissä. Nato kunnioittaa YK:n julistamaa henkilömiinojen kiellon vuosipäivää 4. huhtikuuta osana omaa syntymäpäiväänsä (4.4.1949).
Lähde: www.nobelprize.org
